Kokousuutisia seuran syyskokouksesta

ArG ry:n syyskokous pidettiin 6.11.2012 Ounasvaaran Pirteillä. Kokouksessa käsiteltiin seuraavia asioita:

– Seuran talous on tasapainossa. Ensi vuoden budjettiin kirjattiin pieni korotus sekä tulo- että menopuolelle.

– Jäsen- ja liittymismaksut pysyvät ennallaan vuonna 2013. Jäsenmaksu on aikuisille 80  € ja junioreille (alle 18-vuotias) 60 €. Junioreiden maksu sisältää talvigolfmaksun, joka aikuisille on 15 €. Liittymismaksua ei junioreilta peritä – aikuiset maksavat 30 €.

– Ensi vuoden toimintasuunnitelman keskeisimmät asiat ovat junioreiden määrän lisääminen, uusien ja vähän pelanneiden jäsenten saaminen aktiivisiksi pelaajiksi sekä kilpailutominnan kehittäminen. 

– Johtokuntaan kuuluvat Paavo Korhonen, Tomi Kaikkonen, Kirsti Saviaro, Satu Lämsä, Pekka Neitola, Asko Hirvisalo, Antti Jääskeläinen, Jouko Niemelä ja Jari Vanhatapio. Puheenjohtajana jatkaa Hannu Ylinenpää.

– Kokouksessa käytiin läpi seuran visio ja tavoitteet, joihin voit tutustua täällä.