Pekko Oja Pohjois-Suomen mestariksi!

Oulun Golfkerhon Pekko Oja kruunattiin sunnuntaina Ounasvaaralla Pohjois-Suomen mestariksi. Samalla hän voitti golfin Thule Haastajakiertueen viidennen osakilpailun. Oja pelasi toisella kierroksella Ounasvaaran uudeksi kenttäennätykseksi tuloksen 70 ja voitti lopulta toiseksi sijoittuneen Karelia Golfin Toni Laakkosen selvällä neljän lyönnin erolla. Oulun kokenut Jukka-Pekka Savolampi nousi toisena päivänä kolmanneksi häviten Laakkoselle yhdellä lyönnillä. ArG:n pelaajista parhaiten onnistui Mika Törmänen, jonka kahden päivän yhteistulos 153 riitti jaetulle kuudennelle sijalle 10 lyöntiä voittajan perässä.

Kaksipäiväinen kilpailu käytiin loistavissa olosuhteissa. Kenttä oli hienossa kunnossa ja sää suosi. Ounasvaaran kenttä – sekä sen kunto että layout – saikin paljon positiivista palautetta eri puolelta Suomea saapuneilta pelaajilta. Myös järjestelyt toimivat ja tapahtuma osoitti, että Ounasvaaran Golfpuistossa voidaan järjestää kaikenlaisia kisatapahtumia – tästä on hyvä jatkaa!

Täydelliset tulokset löydät tästä linkistä.

033

Oulun Pekko Oja on Pohjois-Suomen mestari 2014.