Terveiset seuran syyskokouksesta

Arctic Golf Finland ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestettiin golfklubilla 25.10.2016. Kokouksessa päätettiin mm. seuraavaa:

Henkilövalinnat
Seuran puheenjohtajaksi valittiin aiemmin johtokunnan varapuheenjohtajana toiminut Kirsti Saviaro. Johtokunnan uusiksi jäseniksi nimettiin Hannu Miettinen, Pekka Neitola, Lauri Kemppainen, Sirpa Torvinen, Ismo Lahtela ja Satu Lämsä. Vanhoina jäseninä johtokunnassa jatkavat Kari Plosila, Eetu Pussinen ja Heidi Puranen

Jäsenmaksut
Jäsenmaksut pidetään tulevana vuonna tämän vuoden tasolla, eli aikuisten jäsenmaksu 100€ ja junioreiden (alle 21-v.) 50€. Uusilta seuraan liittyviltä jäseniltä ei edelleenkään peritä liittymismaksua.

Kuluvan vuoden katsaus
Hannu Ylinenpää esitteli kokouksen osallistujille seuran kuluvan kauden toimintaa. Pääkohtina esiin nousivat mm. seuraavat: seura juhli tänä vuonna 30-vuotis juhlavuottaan ja sai uuden toiminnanjohtajan, jäsenmäärä noin 800, 61 uutta Green Cardin suorittajaa, uusia lajiin tutustujia yli 600, toimikunnat ovat toimineet aktiivisesti. 

Toimintasuunnitelma
Kokouksessa vahvistettiin yhteisen suunnitelupäivän pohjalta tuotettu tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Seuran johtokunta ja toimikunnat neuvottelevat toimintasuunnitelman yksityiskohdista tulevassa järjestäytymiskokouksessaan.