Kenttätiedote 21.6.2018

Kenttätiedote 21.6.2018

Viime talvena viheriöitä kovalla kädellä kurittanut lumihome häiritsee edelleen viheriöiden kasvua ja kehittymistä. Lumihomeen tappamilla alueilla uusien kylvöjen itäminen on ollut erittäin heikkoa ja kylvöksien kasvuunlähtö hidasta.

Tänään avataan viheriöt 4, 5 ja 9. Viheriöiden 6, 8 ja 11 kylvökset ovat nousseet vasta tällä viikolla pintaan ja ovat näin ollen vielä liian hentoja pelaamisesta aiheutuvalle rasitukselle. Nämä viheriöt jätetään vielä ainakin viikonlopun ajaksi vahvistumaan. Kuvassa väylän 8 viheriö.

Väylillä ja lyöntipaikoilla heinä kasvaa erittäin hyvin, mutta viheriöille kasvua ei olla saatu monista voimakkaista lannoituksista ja maanparannusaineiden käytöstä huolimatta.

Sääennusteen mukaan ensi viikolla kelit lämpenevät, joka olisi viheriöiden uusille kylvöksille erittäin tervetullut asia. Lämpö on nyt ainut asia mitä viheriöt tarvitsevat, kaikki muu voitava niiden kehityksen eteen on tehty. Mahdollisen lämpöaallon ja normaaliin kasvurytmiin pääsemisen jälkeen voimme aloittaa viheriöiden säännölliset harjaukset ja pystyleikkuut sekä tiputtamaan viheriöiden leikkuukorkeutta. Näillä toimenpiteillä pyrimme poistamaan viheriöiltä vaakakasvuista heinää.

Kaikista haasteista huolimatta, hyvää juhannusta kaikille.

Kenttämestari