Temrex Holari -taukokioski on paikka, jonka kaikki Ounasvaaran Golfpuistossa kiertävät golfarit tuntevat. Pelaajat tuntevat myös kioskia pyörittävät henkilöt, Irma Pakarisen ja Tapio Viitalan. He ovat pyörittäneet Holarin toimintaa kymmenen vuotta, sillä he aloittivat työnsä kioskilla 12.6.2015.
Kaikki sai alkunsa syksyllä 2014.
- Kansannivan Mika kysyi minulta eräänä päivänä syksyllä 2014, että mitä varauksia minulla on seuraavalle kesälle. Kerroin, että ei juuri mitään, muistelee Viitala. Mika ehdotti meille tämän paikan pyörittämistä seuraavana kesänä toukokuun ja elokuun väliseksi ajaksi. Siitä se lähti, kertoo Viitala.
Alku lähti kangerrellen matkaan, sillä aluksi kioskilla ei ollut asiakkaita juuri ollenkaan. Kioskilla oli tuolloin tarjolla höyrynakkeja, sämpylöitä, kahvia ja pullaa.
- Kun aloitimme täällä, porukat söivät etupäässä omia eväitään ja hakivat silloin tällöin kahvia. Näytti siltä, että ei tästä tule mitään. Juhannuksen jälkeen lähdimme Irman kanssa matkalle Etelä-Pohjanmaalle ja mietimme matkalla, mitä voisimme tehdä, jotta tilanne paranisi. Tuolloin meille välähti, että otetaanpa kioskille mukaan lettupannu ja kokeillaan lettujen paistamista, muistelee Viitala.
- Siitä se lähti. Aluksi golfarit suhtautuivat lettuihin varauksella. Ensimmäisenä päivänä meni muistaakseni muutama lettu, toisena päivänä hieman enemmän ja jo perjantaina oli nähtävissä, että tämä oli onnistunut avaus, kertovat Viitala ja Pakarinen. Sen jälkeen vaihdoimme muurikan sähköhellaan ja loppu onkin sitten historiaa, joka jatkuu, iloitsevat kioskin pitäjät.
Valikoima monipuolistui
Golfkentällä kierretään kauden aikana noin 20 000 kierrosta. Suurin osa pelaajista poikkeaa myös taukokioskilla. Ja ostot ovat nykyään jo ennakoitavissa, sillä letut ovat vuosien mittaan pitäneet ykkössijan tämän taukopaikan ostoissa, vaikka tarjonta on monipuolistunut valtavasti.
- Vaikka olemme lisänneet tarjontaamme paljon, letut pitävät paikkansa ykkösostoksena, sillä niitä menee noin 7000 - 8000 kappaletta kauden aikana. Lettujen jälkeen eniten halutaan erilaisia makkaroita ja lohileipiä, ynnäävät Pakarinen ja Viitala. Tarjolla on kuitenkin näiden lisäksi muun muassa monenlaisia voileipiä, pullaa ja tietysti kahvia ja muita juomia, muistuttaa Viitala ja lisää, että ei unohdeta hampurilaispäiviä.
Hampurilaisia tarjotaankin kioskilla aina keskiviikkoisin ja ne ovat tosi haluttuja.
- Parhaana hampurilaispäivänä on mennyt yli 110 hampurilaista, ynnää Viitala. Etenkin porohampurilainen on tosi suosittu.
Pitkiä päiviä
Irma ja Tapio pitävät työstään kioskilla, vaikkakin se teettää kesäaikaan pitkiä päiviä.
- Minä tulen tänne siinä 8:00 - 8:30 aikaan ja avaan paikat, kertoo Irma Pakarinen. Siinä menee oma aikansa, sillä nykyään yöksi ei voi jättää mitään ulos, vaan kaikki on laitettava lukkojen taakse. Kun saan kaikki koneet, ruoka-aineet ja astiat ulos, aloittelen lättyjen paistoa. Tapio puolestaan lähtee aamulla tukkuun, leipomoon ja eri paikkoihin, mistä saadaan raaka-aineet ja muut tarvikkeet päivän tarpeisiin. Siitä se päivä alkaa ja loppuu silloin, kun viimeiset golfarit ohittavat paikan, kertaa Pakarinen.
- Onhan tämä melko rankkaa, mutta pidämme täällä työskentelystä, koska ihmiset ovat mukavia ja olemme tulleet monien kanssa jopa ystäviksi näiden vuosien aikana, kertovat Irma ja Tapio.
Nyt juhlitaan
Kymmenen vuotta on mennyt yrittäjien mukaan todella nopeasti ja toiminta on sujunut hyvin. Yksi ainoa ilkivaltatapaus kioskilla on sattunut, kun joku oli levitellyt sinappia kioskin pöydille ja lattioille juhannuksena. Tämä innostaa yrittäjiä jatkamaan ainakin ensi vuonna.
- Sen olemme luvanneet toimitusjohtajalle. Katsotaan, miten sitten jatkossa käy, kertoo Viitala.
Mutta sitä on turha tässä vaiheessa pidempään miettiä, sillä nyt juhlitaan. Ja se tarkoittaa sitä, että tulevalla viikolla kioskilla on monenlaisia tarjoiluja.
Poiminnat synttäriviikon tarjonnasta:
- Ma 5.8.: Synttärimaanantain paketti: Lapin Leipomon sämpylä, Lapin Lihan leikkeleet, juustolevitteet ja kasvikset sekä lisäksi kahvi ja vaniljapulla yhteishintaan 2 €
- Ti 6.8.: Synttärikakkua tarjolla pelaajille
- Ke 7.8.: Hampurilaiset pekonilla ja ruskistetulla sipulilla 9 € / kpl
Teksti ja kuvat: Terttu Karhumaa
Julkaistu 5.8.2024.