Santa Claus Golf

Pekka Kankaanrannasta Arctic Golf Oy:n toimitusjohtaja ja Santa Claus Golf Club r.y.:n toiminnanjohtaja

38-vuotias Pekka Kankaanranta on työskennellyt viimeisten 10 vuoden ajan urheiluliiketoiminnan parissa Rovaniemellä. Edelliset kuusi ja puoli vuotta hän toimi RoKi Hockey Oy:n toimitusjohtajana, ja tätä ennen myynti- ja markkinointitehtävissä Santasport Finland Oy:lla. Koulutukseltaan Kankaanranta on ekonomi. Pekalla on hyvä osaaminen kumppaniyhteistyössä ja hän on ollut tuotteistamassa erilaisia yhteistyötuotteita RoKissa. Kiekko- ja golfyhteisöjen hyvän hengen ylläpitämisessä on myös paljon yhteneväisyyksiä, joten tältäkin osin Pekalla on hyvät valmiudet yhdistetyn toimenkuvamme menestyksekkääseen hoitamiseen.

”Suoritin green cardin vuonna 1999, mutta olen harrastanut lajia aktiivisesti vain noin viiden vuoden ajan. Tämän myötä golfissa ja asioissa sen ympärillä on minulle paljon opeteltavaa. Santa Claus Golfin kenttä on upea ja omaa potentiaalia kehittyä entistä paremmaksi kokonaisuudeksi. Odotankin innolla, että pääsen työskentelemään osana Santa Claus Golfin yhteisöä”, kertoo Pekka.